Tee lahjoituksesi nyt
Wikipedian perustajalta, Jimmy Walesilta
Kaupallisuus on hyvää. Mainostaminen ei ole pahaa. Mutta se ei kuulu tänne. Ei Wikipediaan.
Wikipedia on jotain erityistä. Se on kuin kirjasto tai julkinen puisto. Se on kuin ajatustentemppeli. Se on paikka minne me kaikki voimme mennä ajattelemaan, oppimaan, jakamaan tietouttamme muiden kanssa.
Kun perustin Wikipedian, olisin voinut tehdä siitä kaupallisen yrityksen mainosbannereineen, mutta minä päätin tehdä jotain erilaista. Me olemme työskennelleet kovasti vuosien aikana pitääksemme sen pienenä ja tiiviinä. Me täytämme tehtävämme ja jätämme turhuudet muille.
Jos jokainen tätä lukeva lahjoittaisi 50 kr, meidän tarvitsisi kerätä rahaa vain kerran vuodessa yhtenä päivänä. Kaikki eivät kuitenkaan voi tai tahdo lahjoittaa. Ja se on ihan okei. Joka vuosi riittävän moni kuitenkin päättää antaa.
Pyydän, että tänä vuonna harkitsisit 50 kr, 100 kr, 150 kr tai minkä tahansa sinulle sopivan summan lahjoittamista Wikipedian suojelemiseksi ja ylläpitämiseksi.
Kiitos,
Jimmy Wales
Wikipedian perustaja
Mihin lahjoituksesi käytetään
Teknologia: Palvelimet, tietoliikennekaista, ylläpito, kehitys. Wikipedia on maailman 5. suosituin verkkosivusto, ja sitä ylläpidetään murto-osalla verrattuna muihin käytetyimpiin verkkosivuistoihin.
Ihmiset: Muilla top10-verkkosivuistoilla on tuhansia työntekijöitä. Meillä on 700 työntekijää, joten lahjoituksesi on hyvä sijoitus tehokkaaseen, voittoa tavoittelemattomaan organisaatioon.
Almost done: Please, make it $Y monthly.