Tee lahjoituksesi nyt

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Wikipedian perustajalta, Jimmy Walesilta

Wikipedia on viidenneksi suosituin verkkosivusto, ja sitä käyttää 450 miljoonaa eri ihmistä kuukausittain – miljardein sivulatauksin.

Kaupallisuus on hyvää. Mainostaminen ei ole pahaa. Mutta se ei kuulu tänne. Ei Wikipediaan.

Wikipedia on jotain erityistä. Se on kuin kirjasto tai julkinen puisto. Se on kuin ajatustentemppeli. Se on paikka minne me kaikki voimme mennä ajattelemaan, oppimaan, jakamaan tietouttamme muiden kanssa.

Kun perustin Wikipedian, olisin voinut tehdä siitä kaupallisen yrityksen mainosbannereineen, mutta minä päätin tehdä jotain erilaista. Me olemme työskennelleet kovasti vuosien aikana pitääksemme sen pienenä ja tiiviinä. Me täytämme tehtävämme ja jätämme turhuudet muille.

Jos jokainen tätä lukeva lahjoittaisi 5 $, meidän tarvitsisi kerätä rahaa vain kerran vuodessa yhtenä päivänä. Kaikki eivät kuitenkaan voi tai tahdo lahjoittaa. Ja se on ihan okei. Joka vuosi riittävän moni kuitenkin päättää antaa.

Pyydän, että tänä vuonna harkitsisit 5 $, 20 $, 50 $ tai minkä tahansa sinulle sopivan summan lahjoittamista Wikipedian suojelemiseksi ja ylläpitämiseksi.

Kiitos,

Jimmy Wales
Wikipedian perustaja

Lahjoittaessasi hyväksyt, että henkilökohtaisia tietojasi annetaan Wikimedia Foundationille, joka on voittoa tavoittelematon järjestö ja joka ylläpitää Wikipediaa ja muita Wikimedian projekteja, sekä Wikimedia Foundationin palveluntarjoajille lahjoittakäytäntömme mukaisesti. Wikimedia Foundation ja sen palveluntarjoajat sijaitsevat Yhdysvalloissa ja muissa maissa, joiden yksityisyyttä koskevat lait eivät välttämättä vastaa oman maasi lakeja. Emme myy tai käy kauppaa tiedoillaisi kenenkään kanssa. Lisätietoja lahjoittajakäytännöistämme.